#muntapapelata –teemavuosi

Naispelaajien määrän kasvattaminen strategisena tavoitteena

Suomi golfin strategiassa naispelaajien määrän kasvattaminen on nostettu yhdeksi strategiakauden 2016-2020 tavoitteeksi. Innostamalla uusia naispelaajia lajiin meidän on mahdollista lisätä myös junioreiden määrää ja saada golfista koko perheen harrastus. Vuoden 2019 teemana on #muntapapelata.

Vuonna 2016 toimenpiteet keskittyivät tukemaan seuroja siinä käytännön työssä, jonka avulla naisia pyritään saamaan tutustumaan lajiin. Vuoden 2018 teemana oli perheen kesken ja tänä vuonna kaikki ovat Kansallisen Golfviikon loistavia tähtiä. Oletpa sitten pidempään lajin parissa viihtynyt tai vasta aloittamisesta haaveileva pelaaja, toivotamme sinut mukaan kesän iloisiin tapahtumiin #muntapapelata. Luvassa on iloisia tapahtumia koko perheelle niin puistoissa kuin kentillä.

Kansallinen Golfviikko 9.6.-16.6.

Golf on mahtava laji täynnä erilaisia tapoja harrastaa. Golfviikolla pelaajia ja heidän tarinoitaan esitellään videoin ja kuvien kautta – mikä on sinun #muntapapelata? Tapahtumia järjestetään ympäri maata koko viikon ajan, tule tutustumaan lajiin yksin, kaverin tai perheen kanssa!

Golfviikko tarjoaa loistavan tilaisuuden tuoda perheen jäsenet ja tuttavat mukaan tutustumaan golfin upeaan maailmaan innostavien tapahtumien puitteissa. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi! Kansallisella Golfviikolla 9.6.-16.6.2019 ympäri Suomea järjestetään mukavia ja innostavia tapahtumia.

Viikon aloittaa valtakunnallinen Naisten sunnuntai 9.6.2019, jonka tavoitteena on järjestää iloisia ja mukavia tutustumistilaisuuksia mahdollisimman monessa seurassa ympäri Suomea. Tilaisuuksia tullaan järjestämään kauden aikana muulloinkin. Katso golfviikon tapahtumat golf.fi/golfviikko.

Kaveri / perhe mukaan – golf tutuksi

Tutustumistilaisuuksissa on mukava tunnelma. Kaveri mukaan – golf tutuksi tilaisuuksien tutustujat näkevät, mitä golfkentällä käytännössä tapahtuu ja halutessaan voivat kokeilla lajia myös kentällä tai greenillä.

Ota haaste vastaan ja tule mukaan kaverisi kanssa. Anna hienolle lajille mahdollisuus ihastuttaa Hänet!

Lisää kierroksia parempi kunto – Pelaa 100

100 pistettä on Golfliiton naistoimikunnan luoma hauska haaste, jonka tavoiteena on aktivoida golfareita, ensisijaisesti naisia, pelaamaan useampia kierroksia kesän aikana. Mukaan osallistuva pelaaja:

  • Jättää tasoituskortin aiempaa useammin kesän aikana
  • Pelaa aiempaa useampia kierroksia kesän aikana
  • Pelaamisen myötä todennäköisesti myös pelikokemus paranee ja sitoutuminen golfiin lisääntyy
  • Bonuksena aktiivinen tasoitus (neljän jätetyn kortin jälkeen)

Sadan pisteen keräämiseen voi osallistua kuka tahansa golfari.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan golfia säännöllisesti pelaavien henkilöiden elinajanodote pitenee peräti viidellä vuodella. Jo noin 2–3 kierroksella golfia viikossa voit siis elää huomattavasti pidempään!

Kierrä 20 – uusi aktivointihaaste

HAASTAMME LADYT PELAAMAAN 20 KIERROSTA TÄLLÄ KAUDELLA!

Golfissa otetaan käyttöön kaudella 2020 maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä. Jatkossa tasoitus lasketaan 20 viimeisen tuloskortin perusteella siten, että tasoitus muodostuu kahdeksan parhaan tuloksen keskiarvosta.

KIERRÄ 20 on hauska henkilökohtainen haaste, jonka tavoitteena on aktivoida naisgolfareita pelaamaan useampia kierroksia kesän aikana, saamaan kokoon tasoitukseen tarvittavat 20 kierrosta ja aktivoimaan samalla tasoituksensa. Kaudella 2019 aktiiviseen tasoitukseen riittää vielä neljä jätettyä korttia kauden aikana.

Pelaa 20 kierrosta (9 tai 18 reikää) kauden 2019 aikana ja kun kaikki 20 kertaa on pelattu, ilmoita kierrokset www.ladygolf.fi -sivuston alla olevan linkin kautta.

Aktivointihaaste on käynnissä 01.05. – 31.10.2019. Kaikkien kierroksensa ilmoittaneiden kesken on jaossa upeita yhteistyökumppaneidemme arpajaispalkintoja. Arvonta suoritetaan marraskuussa.

Tervetuloa mukaan kiertämään ja nauttimaan pelistä! KIERRÄ 20 #muntapapelata

Koko verkosto mukana – ole sinäkin

Suomen golfseurojen ladykapteenit ja naistoimikunnat yhdessä juniori- ja senioritoimikuntien kanssa ovat aktiivisesti mukana kehittämässä ja toteuttamassa mukavia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä opetusta perheille ympäri Suomea. He antavat mielellään lisätietoa paikallisista tapahtumista ja aikatauluista. Autamme mielellämme, jos kaipaat apua. Ota yhteyttä meihin.

Golf on harrastuksena aikaa perheelle! Huomaamatta kunto kohenee, ystävät lisääntyy ja kentällä viihtyy koko perhe.

Olette sydämellisesti tervetulleita  mukaan!